Ilpit asennettu

Normaali

Nyt on Joulu ja vuodenvaihde otettu suht kellarivapaasti ja onnistuin pysymään täältäkin pois. Havahduin kuitenkin välipäivinä siihen, että kotitalousvähennystä oli paljon käyttämättä. Tilattiin, maksettiin ja asennettiin pumput samantein. Sekä ylös, että kellariin tuli Fujitsun ASYA09LE. Noi tekee hyvin lämpöä kovemmallakin pakkasella, sisäyksikkö on vain 26cm korkea ja ovat hiljaisimmillaan lähes äänettömiä.

Pari vuotta vanha Daikin vedettiin ulos kuistin alta maatelineelle siihen betonilaatalle, jonka väkersin valun yhteydessä ylijäämäbetonista.

Yläkerran Fujitsun ulkoyksikkö pääsi Daikinin viereen. Vanhassa sulaketaulussa oli vielä yksi tyhjä paikka, josta saatiin pumpulle oma syöttö. Ovathan nuo aivan julmetun rumia, mutta verhotaan noita sitten shortsikeleillä. Yläkerran sisäyksikön sijoitus oli haasteellinen. Olisin halunnut se tuon parvekkeen oven yläpuolelle, mutta siitä ei olisi saanut läpivetoa rikkomatta oven yläreunan peltiä ulkopuolella. Käytännössähän tämä yläkerran vehje on suurimman osan vuodesta lähes toimeton mukavuuspumppu. Alhaalta kun nousee jonkun verran lämpöä ja tämä pumppu pitää huolen niistä viimeisistä asteista. Kesäpäivinä yläkerran pumppu onkin sitten ainoa jolla on puuhaa. Kyse on tietenkin makuutilojen jäähdytyksestä.

Eikä unohdeta kolmatta kaveria nurkan takana. Kellarin pumpun ulkoyksikkö pääsi sokkelitelineelle. Tämä pumppu sai sähkönsä edesmenneen öljypolttimen syötöstä. Nyt vasta huomasin kuvasta tuota kosteutta. Pitää ohjata sulatusvesiä vähän kauemmas. Tämän yksikön kuori myös resonoi ärsyttävän kuuloisesti. Saavat tulla vähän hienosäätämään asennusta. Sisäyksikkö möllöttää joskus rakennettavassa takkahuoneessa. Kuva tuossa alempana otettu kellarin käytävältä, jonne pumppu puhaltaa suht suoraan.

Muuta tapahtunutta

Raksamieskin otti pyhät rennosti, joten tilanne on ollut pari viikkoa sama. Rivinteeraus huojuu sen verran, että ei voi tehdä kuin rivi kerrallaan ja antaa kuivua ennen seuraavaa riviä. En stressaa viivästyksistä, koska se tarkoittaa myös laskuja rauhallisempaan tahtiin. Täällä on lisäksi taas pahempaa viemäriongelmaa. Talon allahan on uutta putkea, mutta uusimaton pätkä pihan puolella on nyt aivan mahdoton. Saattaa olla, että ensi viikolla on kaivuri pihassa.

Niin ja oli meiltäkin sähköt veke. Tapanina 12h ja seuraavana iltana vähän vähemmän. Ei meillä mitään hätää ollut. Retkeiltiin olkkarissa takan lämmössä ja siinä lämpeni sapuskatkin. Jatkossa kellarikin saa tulipesän jonkun Porin Matin kopion muodossa ja kunhan keittiö fiksataan, niin sinne tulee joka tapauksessa kaasuliesi. Kokonaisuutena sähkökatko oli ihan hyvää harjoitusta.

Jätä kommentti