Rivinteeraus nousee

Normaali

Koska mun uusi mäkki on niin kiva, niin on tehtävä ihan näpyttelyn ilosta uusi päivitys, eli paljon kirjaimia melkein tyhjästä.

Rivinteerauksen edistymisestä

Siitä se nousee. Kuten kuvasta näkyy, niin sade on päässyt kastelemaan Priimoja pihalla. Tuosta tuli vähän ongelmia. 68mm tavara on muutenkin kiikkerää, eikä laasti halua oikein tarttua märkään harkkoon.

Muutaman harkon välein on rautaa tukemassa. Harkossa pieni lovi, ettei jää kantamaan.

Nyt ymmärrettiin kantaa harkkoja sisälle kuivumaan. Vain yksi rikki. Ihan hyvä prosentti.

Kellarin ikkunat

Rivinteeraus nousee kohta ikkunan tasalle, joten tuli kiire hommata uusia akkunoita tilalle. En oikeasti tiennyt, enkä tiedä vieläkään mitä ominaisuuksia haluan kellarin ikkunoilta. Ostin semmoiset kuitenkin 🙂 Ensin surffailin ikkunavalmistajien nettisivuilla. Tuloksena miljoona samanlaista ikkunaa, joissa eroja vain eristysominaisuuksissa. Kun näin ikkunoiden hintoja, niin oli lurahtaa lusikallinen pöksyyn. Tarvitsin alkuun kolme pientä ikkunaa, eikä tonni olisi riittänyt. Huh huh. Suuntasin sitten saksalaisen keulan Hämiksen Ylijäämävarastoon. Sieltä tarttui kaksi valkoista ja yksi puinen ikkuna. Saa kelvata. Stubb-rahaa meni 500. Valkoiset ovat muuten pystymallia, kun muuta ei ollut, mutta ei kuulemma erotu mistään jos ne asentaa vaakaan. Uskotaan. Asennutan ne näillä näkymin saranat alaspäin, eli ikkuna aukeaa yläreunastaan. Näin saan avatun ikkunan pois otsan edestä, koska ikkunat sattuvat kulkureiteille. Kylppärin ikkunaan on vielä aikanaan tehtävä semmoinen pinta, että ei napa näy naapuriin.

Kahdesta valkoisesta ikkunasta toinen menee portaikkoon ja toinen kylppäriin. Tuo käsittelemätön tietty saunaan. Uudet ikkunat ovat jonkun sentin suurempia, joten timanttilaikka pääsee laulamaan. Kellarissa on toisaalla vielä yksi ikkuna, mutta sen jätän tässä vaiheessa uusimatta. Sitten kun muun kellarin lattioita (käytävä, tuleva wc, tuleva kodinhoitohuone, tuleva takkahuone..) piikataan ja kaivetaan, niin mosautan viimeisen ikkunan kohdalle ponin mentävän aukon, jotta hihnakuljetin mahtuu kuljettamaan isommatkin möykyt. Takkahuoneeseen tehdään myös kokonaan uusi ikkuna.

Jätä kommentti