Rivinteeraus, eka varvi

Normaali

Siinä sitä nyt sitten on. Anturan päällä HB-Priima 68 harkkoja kiltisti jonossa muurattuna ja urtsilla tuettuna. Alla bitumikaistale. Ilmaraoksi tuli noin tuuma.  Olen aivan helvetin tyytyväinen työn jälkeen. En ole nähnyt Uusiksen määrämittaisten jälkeen mitään noin suoraa. Odotukset eivät nimittäin olleet korkealla, koska alusta oli haasteellinen. Tuon ensimmäisen rivin onnistuminen on aivan elintärkeää. Ekassa varvissa puolen sentin heitto tarkoittaisi viittä senttiä katon rajassa.

Tarkkaavaisimmat varmasti näkevät, että tämän rivinteerauksen toteutus on hieman tavallista kevyempi. Yleensähän rivinteeraus tarkoittaa n. 5cm ilmarakoa, tehdään jytkymmästä tavarasta ja jotkut lisäävät vielä eristettä ilmaraon yläosaan. Miksi minä toteutan näin? Ensinnäkin huone olisi pienentynyt liikaa paksummalla ratkaisulla ja mm. koko tilan oviaukkoa olisi pitänyt siirtää. En myöskään halunnut tehdä rivinteerausta uuden valun päälle, saatikka anturan ja valun saumaan, koska valu saattaa elää. Toteutus on siis kokonaan anturan päällä.

Koska rivinteerauksen idea on ilmarako, niin tuo onnistui vain ohkaisilla tuotteilla. Vaihtoehtoina oli Aco-levyt, Siporex ja HB-Priima. Kaikkia sai 68 millisinä.

  • Aco-levyjä käytetään paljon kerrostaloissa. Nuo ovat yli miehen mittaisia levyjä, jotka tuppaavat hajoamaan varomattomasti käsiteltynä ja vaativat kaksi miestä tekemään. Aco-levyillä rivinteeraus olisi valmistunut päivässä, mutta koska netistä ei löytynyt yhtään referenssiä, niin en halunnut olla ensimmäinen.
  • Siporexistä on tehty rivinteerauksia onnistuneesti. Joitain juttuja olen lukenut niiden huonosta kosteuden kestosta. Siporexin etu on keveys, jolla olisi ollut merkitystä, jos rivinteeraus olisi valun päällä. Voin olla ihan hakoteillä, mutta jostain syystä en pidä Siporexia ainakaan näin ohuena riittävän kestävänä rakenteena. Todennäköisesti kuitenkin käytän tulevaisuudessa paksumpaa Siporexia väliseinissä.
  • Mutulla olen saanut sen kuvan, että HB-Priima on suosituin tavara tähän hommaan. Siitä puuttuu edellisten tuotteiden puutteet. Painoa on jonkun verran, mutta jos tuon anturan päällä on ollut lattiasta kattoon tiiliä, niin nämä harkot ovat höyheniä siihen kuormaan verrattuna. Yksi tiili painaa muistaakseni 3kg, kun nämä n. 300×600 milliset harkot painavat 11kg.

Mainitsin edellä siitä, että monilla on tapana eristää rivinteeraus yläosastaan, eli alareunasta vähintään 50cm jätetään eristämättä. Tuo auttaisi varmasti energiatalouteen ja kapillaarisen kosteuden nousun riski on pieni alaosan eristämättömyyden ansiosta. Minä jätän todennäköisesti koko raon eristämättä, koska ei tuohon rakoon mitään järkevää mahdu ja koska noin kapean raon kanssa jättäisin varmaan toista metriä alhaalta vajaaksi. Päätin, että turvallisempaa jättää koko paska tyhjäksi. Myöhemminhän sokkelin ulkopuolelle sekä maan alle, että päälle tulee semmoiset eristeet, notta kaikki ylimääräinen tavara rivinteerauksen ilmaraossa olisi suht turhaa.

Kaikkein tärkein pointti on se, että ulos on tulossa ne miljoonaan kertaan mainitut salaojittavat lämpöeristeet salaojineen. Siinä vaiheessa rakenne kuivuu tehokkaasti sisältä ulos. Tämä ns. kevyempi rivinteeraus pitää riittää siinä vaiheessa. Sen on pakko! 😀

Kuten aina, niin suhtautukaahan sitten varauksella näihinkin höpinöihin. Jutut ovat käytännössä keskustelupalstoilta ja blogeista omaan käyttöön suodatettua mutua. Hei! Yksi kuva unohtui. Tossa räpsäys ilmaraosta.

Mitäs muuta

Hommasin 25m tuumaisen letkun uppopumppuun. Kaivo oli jo aivan piripinnassa. Nyt pumppu lilluu kaivossa vajaassa parissa metrissä ja ekassa kuvassa näkyy miten letku menee kylppärin seinästä läpi kauas pihalle meidän ”ankkalampeen”. Se saa olla nyt pari päivää rauhassa, mutta kohta letku pitää siirtää rivinteerauksen edestä. Josko pian saisi rapsutettua vähän lattiakaivoa esiin ja saisi letkun sinne valun kuivumisen ajaksi. Onneksi ei ole pakkasta.

Tietsikka upgrade

Naama on tässä männä viikkoina palanut moneen asiaan, myös neljä vuotta vanhaan Thinkpadiin ja Windowsiin. Viimeinen tarkemmin erittelemätön pisara mossahti otsaan toissa päivänä. Kävelin valkoiseen kauppaan ja sanoin, että tommonen. Tämä oli siis eka blogipäivitys mun uudella Macilla. On se hieno.

Jätä kommentti