Huoh ja voih. Se on sitten satanut taukoamatta rapiat kaksi viikkoa putkeen. Tuntuu etten ole koskaan kokenut vastaavaa ja jossain lööpissäkin luki, että joulukuun sademäärä on suurin viiteenkymmeneen vuoteen. Joka ikinen kerta kun olen työntänyt naaman pihalle, on poskiin vihmonut vettä. Parin koiran, kauppareissujen, työmatkojen ja ties minkä takia tuo on tarkoittanut toistakymmentä kertaa päivässä ja joka kerta pinna on kiristynyt kiristymistään. Mutta hei! Tänään ei ole juurikaan satanut. Harmaata on, mutta ei tunnu missään enää.
Pari kertaa kävi hölmösti noiden elukoiden kanssa. Nuo kun käyttäytyvät remmissä kuin riemuidiootit, joten niitä joutuu vähän käskemään vähän väliä. Toissapäivänä huomasin, että pienempi, vielä pentuikäinen, kiinnostui kauempana kävelevästä frouvasta. Sanoin koiralle ennaltaehkäisevästi ”…eeei..” ja samalla frouva hihkaisi ”Hei!” 🙂 Eikös sama tapahtunut taas eilen. Isompi elukka meinasi vähän vetää kohti postilaatikoita, jossa yksi naapuri oli hakemassa postia. Käskin ”Paikka!” ja naapuri vastasi ”Heippa!” 😀 Siinä tulikin listattua syksyn jännittävimmät tapahtumat: Sää ja koirat.
Ai niin niistä lämmöistä piti lörpöttää. Olen tätä samaa sivunnut jo aiemminkin, mutta nyt on taas ajankohtaista.
Tapahtui viime jaksossa
Täysin puhki syöpynyt ja romahtanut viemäri kulki öljykattilan alta. Jo pidempään lähtöä tehnyt, mutta hyvin palvellut 50-vuotias ja 500 kiloinen kattila sai pikaisen avustetun eutanasian. Viemäri uusittiin kattilahuoneen alta ja käyttövettä lämmittämään tuli aurinko-/sähkövaraaja Jäspi Solar 300.
Tällä hetkellä taloa lämmittää vain yksi laadukas Daikinin ilmalämpöpumppu, johon olen oikein tyytyväinen. Kaikkeen tuokaan härveli ei pysty.
- Kellaria Daikin ei lämmitä lainkaan
- Yläkertakin on reippaasti alakertaa viileämpi. Nyt nollakeleillä on ok, mutta pakkasilla lämpöä ei riitä.
- Se ei myöskään jäähdytä tärkeintä paikkaa, eli yläkertaa, jossa nukutaan ja halataan. Kylmähän ei nouse ylös, ei edes autettuna (yritetty on).
Pois on suljettu
- Maalämpö ja vesi-ilppi (kertakaikkiaan liian kallis investointi, lämpö ei kuitenkaan riitä kuumaan käyttöveteen, eli tarvitsee tulistusta, eikä lämpö riitä vanhojen radiaattoreiden kanssa. Eivät vissiin jäähdytäkään?)
- Suora sähkö (kallis)
- Öljy (kallis, säiliö vie arvokkaita neliöitä)
Ilppejä
Ostan siis pari ilppiä lisää, kellariin ja yläkertaan, vai ostanko? Sähkäri nimittäin kävi kylässä. Todettiin, että sähköt ovat vähän hiinä ja hiinä ja kaikkien sulakkeiden kuorma jo nyt siinä rajoilla. Yläkerrän pumppuun saisi ehkä sähköä lisäämällä vanhaan tauluun uuden syötön ja kellarin pumppu saisi sähköt entisestä öljypolttimon syötöstä. Aikamoisia virityksiä, mutta mun puolesta saa olla noin, kunnes uusitaan keskus. Myös yläkerran sisäyksikön sijoitus olisi kompromissi ts sen joutuisi asentamaan tavallaan sivuttain yläkerran toisen huoneen oveen nähden. Ilmavirtaus ei siis olisi paras mahdollinen (huoneesta huoneeseen).
Toinen mietityttävä asia on se fakta, että molemmat uudet pumput kävisivät todella pienellä teholla. Yläkertaan nousee jo nyt kohtalaisesti lämpöä, ehkä kovimmilla pakkasilla on ilman lämmitystä n. +15. Kellarikaan ei pääse jäähtymään pahasti, koska on metrin-puolitoista maan alla. Jos en olisi näin tissiposki, niin vetäisin villasukat jalkaan, lämmittäisin parilla extra-patterilla ja takalla pahimpien aikojen yli, enkä valittaisi kuumista kesäöistä. Kaksi uutta ilppiä eivät tule ehkä koskaan maksamaan itseään takaisin, koska lämmitystarve on niin pieni.
Mukavuudenhaluisena nössönä itsesuggestoin pumput tarpeellisiksi korostamalla kuinka tärkeää on nukkua hyvin myös kesäkuumalla. Painotan myös, että kellariinhan on tulossa takkahuone, wc, kodinhoitotilaa ja ehkä vaatehuone ja kaikkien tilojen toimivuutta parantaa alhainen kosteusprosentti, jonka tarjoaa ilppi. Vielä kun katson mihin muuten rahaa käytän, niin ilppi sinne tai tänne on varmasti yksi vähiten tyhmistä hankinnoista. Kävin nimittäin tuossa parin vuoden tilitapahtumia läpi (www.balancion.com) ja näköjään vedonlyöntiin, viihde-elektroniikkaan, alkoholiin, einesvoileipiin, matkailuun ja tähän mäkkiin on mennyt aika helvetin monen ilmalämpöpumpun hinta.
Ilpit siis tulevat. Sähkärin tarjous pitäisi tulla tällä viikolla. Pyysin tarjousta eri malleille, joten saas nyt nähdä tuleeko mitsua, panaa vai mitä.
Niin joo, onhan meillä vielä puoliksi varaava takka olkkarissa. Puoliksi tarkoittaa sitä, että möykky lämpiää nopsaan ja luovuttaa lämpöä n. puoli vuorokautta. Tuo ei ole maailman taloudellisin takka, mutta mä pidän siitä. Heti kun on vähän semmoinen olo, että varpaita kylmää, niin tulta takkaan ja maailman miellyttävintä lämpöä säteilee jo 20 minuutin päästä. Myös kellariin tulee aikanaan kevyempi tulipesä. Kokonaisuutena, vaikka saattaa näyttää siltä, että vanha talo pilataan tekniikalla, niin täältä saa koska tahansa katkaista sähköt vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ei varmasti tule vilu ja jos tulee, niin halataan kovempaa!


























